Päivästä toiseen

 Oon viimeset pari viikkoo ollu jotenki ihan älyttömän kiireinen ja koko ajan menos, ni bloginki päivittäminen vähä jääny taka-alalle. Opiskelu ja töissä käyminen ei vaan aina oo ihan siit helpoimmasta päästä, ku sit pitäis viel jäädä aikaa kaikelle muullekki.

 Tänää onneks oli lyhyt koulupäivä- päästiin jo klo 12 eli aikaa jäi rutkasti vaik mihin omiin juttuihin. Jes!

 Iltapäiväst mun hyvä frendi Mia tuli käymää. Otettii perinteisesti muutamat fotot ja vaihettii kaikki kuulumiset. Tapaamisen pääpointtina oli kuitenki ammattiin opiskelevien välisiin Saku stars- kisoihin treenailu. Kyseisis kisois on lajei maast taivaaseen, mm. lauluu, tanssii, näyttelemist, kuvataidetta... Ite kilpailen laulu-osios sekä yksin että Mian kaa duona.

Treenit meni tosi hyvin, enkä vielkää voi uskoo et ollaa jo about valmiita meiän biisien kaa! Kisathan on siis vast huhtikuussa eli ollaa enemmän ku hyvissä ajoin liikentees, mut siitähän ei oo ku hyötyä.

 Lauleskelun lomas väsäiltii kans meitsille kiharat. Tavallaan ihan kivat, mut taidan silti jatkos pitäytyy ihan vaan suorissa hiuksissa.

Tuparit

 Launtain täytettiin asunto porukal ja unohdettii arki hetkeks. Ihan mahtava fiilis ku järkkää ekan kerran omat tuparit. Meil oli diili Tonin ja Tapsan kaa et jokainen järkkää omille kavereilleen tuparit jos haluaa, ku ainaki meitsin kohal oli nii paljo ihmisiä joit oisin halunnu kutsuu, et yhteiset tuparit ois vaa karannu käsistä. Nytki oikeestaa jäi viel useit ihmisii pyytämättä, mut kerrostaloasunnos ku ollaa ni ei viitti liiotella. Ois vaa syntyny laiton määrä melusaastetta.

 Tarjol oli kaikkee pient naposteltavaa sekä mun ja mamin edellisenä iltana väsäämää kanavoileipäkakkuu. Huomioitiin myös Petran kasvisruokavalio tekemäl sille omat safkat.

 Ilmeisesti voileipäkakun lihaton versio oli positiivinen yllätys, ainaki Petran ilmeestä päätellen.

 Illan nostalgisin hetki oli meijän entisen, hyvin lyhytaikasen bändin jälleennäkeminen. Osallistuttii kesällä 2008 bändileirille ja päädyttii siel samaan jengiin soittaa. Viikon ajan oltiin Fuego, ehdottomasti leirin kovin bändi. Ystävyys ei kuitenkaa loppunu leiriin, vaa nähää edelleenki toisiamme ja järkätää satunnaisesti "bändimiittejä", joiden aikana saatetaa käydää mm. keilaamas, shoppailemas tai syömäs. Ja nykyää asun meijän sillosen basistin kaa samas kämpäs. Semi outoo.

 Fiilis oli ihan älyttömän hyvä koko illan ja kaikki tuli loistavasti toimeen keskenää. Ohjelmaan kuulu perinteisesti singstar- sessiot ja yleinen häröily.

 Seassa vakavia ja vähemmän vakavia hetkiä.

 Yhentoista aikoihin kerättii jäljelle jääny porukka kasaan ja suunnattiin baariin, välttyen näin mahdollisilta naapureiden valituksilta.

Takasin tultiin vast joskus kahen jälkeen, enkä vieläkää tajuu miten oon jaksanu valvoo aamu viidestä kello kolmeen yöllä. En mä sit vissiin ookkaan vielä niin vanha etteikö toi älytön kreisibailaus viel luonnistuis.

Feelin' Good

 Moni on kyseenalaistanu meijän asumisratkasun toimivuuden, mut nyt Tonin palattua intistä ennen aikojaan, oon vaa entistä varmempi et kimppakämppä oli paras vaihtoehto. Kaikki kotityöt on saatu jaettuu tasasesti kolmeen osaan ja jokainen tekee omat hommansa. Vietetään aikaa yhessä ja erikseen, eikä kavereiden vierailut aiheuta hirveesti erimielisyyksiä, kunhan muille annetaa vähintääki rauha nukkumiseen. Tänä aamunaki esimerkiks otettii Tonin kans koiran ulkoilutus hoidettavaks, ku Tapsa jäi mielummin sisälle huolehtii imuroinnista. Ihme mies.

Ulkon oli ihana sää ja koiraki tuntu nauttivan snadisti tavallista pidemmäst aamulenkistä.

 Jännä miten näinki pienet ja arkiset asiat voi joskus tuntuu ihan älyttömän piristävilt. Takana kunnon yöunet (kiitos vapaapäivän joka saatiin koulusta), sekä hyvin alkanu päivä. Entisestää mun hymyy nostattaa tieto tulevist tupareista ja siit et pääsen viettää laatuaikaa kaikkien hyvien frendien kans.

Joten... Whoa-oa-oa! I feel good, I knew that I would.

Loppiainen

 Riehakkaan lauantai-illan jälkee oli aika ottaa rennommin, joten sunnuntain suuntasin porukoiden luokse loppiaisen viettoon. Pääsin safkailee vikat joululaatikot pakkasest ja viettää aikaa sekä mun perheen että isovanhempien kaa, jotka neki oli kutsuttu syömään.

 Nyt ku asuu omillaa ni arvostaa sitä et pääsee valmiiseen pöytään syömään. Tai oikeestaan, nautin ehkä viel enemmän siitä ettei ruokailun jälkeen tarvi tiskata, se ku on se kaikkein kurjin vaihe. Astianpesukoneen hankinta vois olla ihan jees, jos jostain sellasen sais halvalla.

 Ruokailun ja seurustelun ohella ihastelin porukoiden uutta kania. Edellinen meijän kanivanhukselle hankittu kumppani, musta kanityttö Keke, jouduttii antaa pois sen aiheuttamien tuhojen takia. Nykyää koeajal on 2 vuotias Monsteri. So far se ei oo aiheuttanu mitään tuhoa, joten oletettavasti se saa jäädä taloon pysyvästi.

 Ite rakastuin tohon karvapalloon mm. siks, et se on ihan täys sylivauva. Teki mieli pakata se laukkuun ja ottaa mukaa kotiin. Haaveilen jatkuvasti uusist eläimist joit voisin ottaa huomaani, ku koira ja kaks hämähäkkiä ei riitä mihinkään. Listal on täl hetkelt ainaki hiiriä/rottia, hamsteri, sauvasirkat ja sammakko. Kaikkia noit en voi tietenkää ottaa, mut eiköhän noista joku aika pian ilmaannu meijän nurkkiin asustelee.

 Isovanhempien lähdön jälkee jäin viel hetkeks porukoiden luokse hengailee ja pakkailee lisää omia kamojani pahvilaatikoihin. Tavaramäärä ei vaa koskaa tunnu loppuvan, ku yhä edelleen on vaikka mitä sellasia juttuja jotka pitäis siirtää mun uuteen kotiin. Toivottavasti en ihan pian joudu muuttaa uuteen paikkaan, en nimittäin jaksa tota tavararumbaa hetkeen...

Party people

 Launtai oli  taas sellanen päivä ku meitsi on eka perinteiset kaheksan tuntii duunis ja sit hirveel kiireel himaa laittautuu iltaa varten. Suuntasin Tapsan pikkubroidin, Johanneksen (joka myös sattuu olee meitsin frendi), dance- kemuihin. Koolle oli kutsuttu vaan ja ainoastaan porukkaa joka digailee tanssimisest, eikä nyhvää jossai huoneen nurkas valittaen ettei muka oo tarpeeks humalassa tanssiakseen.

 Porukas oli meitsille ennestää tuttui naamoi sekä muutama uus tuttavuus, jotka onneks osottautu tosi jees tyypeiks. Pieni hetki istuskeluu ja tutustumist, sen jälkee alko armotton tanssiminen. Like Britney says: keep on dancing till the world ends.

 Tanssittii oikeestaa koko ilta läpi. Välil pidettii pienii juomataukoi ja breikkei et saatii huonees lämpötila laskee, mut noin muuten ni basso jytäs jatkuval syötöl.

Porukka hupeni pikkuhiljaa himaa, mut meijän pieni neljän poppoo jatko viel kahteen asti yöl. Meitsi ois jaksanu paljo pidempäänki, mut pakko pitää unirytmist kiinni.

Huippu ilta huippu tyyppien seuras. Toivottavasti pääsen pian uusiks jammailee, meitsin tanssijalka ku ei vaa  koskaa väsy.

Koira ja me

 Viel joitaki vuosia aijemmin olin ihan varma etten koskaa tulis koirien kaa toimeen, saatika et muuttaisin saman katon alle sellasen kans. Pelkäsin koiria ihan älyttömästi, kiitos jonku idiootin joka jätti omansa vapaaks ja anto sille mahollisuuden hyökkäillä randomisti ihmisten kimppuun. Onneks säästyin sillon pelkillä housunlahkeiden repimisellä. Tapahtuneen jälkee vannoin, etten koskaan ota koiraa lemmikiks. Jos miehellä ois koira, se ois joko koira tai minä. Kaikki kuitenki muuttu ku tapasin Tapsan ja Alfan.

 Nykyää pystyn naureskelee mun ja Alfan ensitapaamisille. Kerran lukitsin itteni vessaan ku Alfa ja Tapsan pikkuveljen koira Tina riehu jaloissa. Odotin niin kauan et joku käveli wc:n ohi ja vei koirien huomion muualle nii et pääsin livahtaa ulos. Kuin hölmöö.

 Ku sit alettii seurustelee Tapsan kaa, ei ollu enää muita vaihtoehtoja ku tottuu siihen et useempi koira pyöri ain jalois ku meni visiitille. Jossain vaihees aloin vihdoin tajuu et mitään ei tapahdu vaik dogit kuin riehuis ja haukkuis ja sitä mukaa meitsin pelkoki alko hälvenee. Opin kans ymmärtää koirien käyttäytymist paremmin, mist oli suuresti apua.

 Nykyää tuun toimee about kaikkien koirien kans. Alfan kaa puolestaa ollaa jo ihan best friends tasolla, jaan jopa sängyn sen kanssa!

 Mun koirapelost ei oo enää ku rippeet jäljel, enkä pysty vielkää uskoo miten paljo oikeesti noit otuksii kammosin- ja ihan turhaan! Se tuntuu nii hölmöltä näin jälkeenpäin.

Kiitos Alfalle. Elämä on nii paljo helpompaa ku ei tarvi jokaisen koiranulkoiluttajan tullessa vastaan vaihtaa kadun toiselle puolelle.