maanantai 30. syyskuuta 2013

Postojna caves

 Sunnuntait Sloveniassa on meitsin kohdalla menny vähä luolisto painotteisiks. Edellisellä viikolla vierailtii Miran kaa Škocjanissa ja nyt suunnattii Tapsan kaa kohti Postojnan tippukiviluolia.
 Postojna on siitä mielenkiintonen mesta, et se on ymmärtääkseni n. 100 vuoden ajan ainoana luolana maailmassa tarjonnu turisteille kyydin pienellä junalla läpi kammioiden. Osa reissusta luolistoon tehdään siis junan kyydissä, osa kävellen. Voin sanoa et oli jännempää ku vuoristoradassa, ihan vaan jo senki takia  koska miljöö oli mitä oli (videomatskuaki ois, mut ikäväkseni tiedosto oli ihan liian iso et kone ois jaksanu pyörittää sitä).
 Tippukivien lisäks Postojnan luolissa pääsee "ihmiskaloiks" kutsuttuja otuksia, Olmeja.
Kokonaisuudessaan luolistoissa tais vierähtää aika muutama tunti. Postojnassa ois ollu viel muutaki nähtävää kuten esimerkiks Predjaman linna, mut aikataulujen ja todella surkeen sään takia skipattiin loput suosiolla. Saatettiin ehkä jopa pohtia enskesäks reissua takasin Sloveniaan....

Psst. Koska oma videomateriaalini ei ainakaan toistaseks ole katseltavassa muodossa, suosittelen kurkkaamaan huikean videon Postojnasta täältä.

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Rafting adventure

 Meitsin parempi puolisko laskeutu torstai-iltana Slovenian lentokentälle joten arvata saattaa, et meiningit on ollu taas aika hektisiä ku on juostu paikasta paikkaa ja touhuttu vaikka mitä. Säät ei ikävä kyllä oo ollu nyt parhaat mahdolliset, mut sehän ei meitä estäny lähtemästä lauantaina mm. laskemaa Sava dolinka- joen koskia.
 Mentii aamujunalla Bledin rautatieasemalle, josta retken järjestäjät meiät ystävällisesti poimi kyytiin. Alkuperänen suunnitelma oli mennä bussilla Bledin keskustaan asti ja aikataulut me oltii jo etukäteen selvitetty. Koska kuitenki ollaan Sloveniassa ja turistien neuvonta on mitä on, arvata saattaa ettei annettu informaatio oikein pitäny paikkaansa tälläkään kertaa ja vähällä oli ettei missattu koko reissua. Hui.
 Melontapoppoo osottautu varsin mukavaks. Meiän ja oppaan lisäks mukana menossa oli sekä britti- että islantilaisparisukunta. Suosittu aktiviteetti pariskuntien keskuudessa, kenties?
 Niin ku kuvista näkee, fiilikset oli katossa ja kaikil hymy korvis. Koskien laskun lisäks kävin joessa uimassa ja kuten oppaat meille reissun alussa tokas, vesi todella oli erittäin"refreshing".
 Tiimikuva. Tällasia kokemuksia mun mielestä reissuissa kuuluuki hankkia. Upeita hetkiä, upeita muistoja.

torstai 26. syyskuuta 2013

Sananen kauneushoitolasta

Varoitus: postaus sisältää vaan ja ainoastaan juttua Sloveniassa sijaitsevasta kauneushoitolasta jossa suoritan työssäoppimistani neljän viikon ajan. Eli jos kauneudenhoito ei kiinnosta alana eikä oikein muutenkaan, suosittelen skippaamaan loppuosan tekstistä.

Irenan salonki (Kozmetièni salon Irena Japelj) jossa kämppikseni kanssa työskennellää, oli ihan nyt näin rehellisesti sanottuna ainaki mulle pieni shokki aluks. Paikan omistaja Irena ja toinen työntekijä Tatjana on kyl mielettömän mukavia persoonia ja huonosta englanninkielentaidosta huolimatta, molemmat koittaa parhaansa mukaan opastaa ja sopeuttaa meitä hoitolan arkeen.

Ai mistä se shokki sitte johtu? Alotetaan siitä pienimmästä, meinaan sisustuksesta. Suomessa näkee hoitoloissa paljo hillittyjä värejä kuten ruskeeta, rosaa, oliivinvihreetä, valkosta, jne. Tääl puolestaan oli vastassa kirkkaan keltasta, mintunvihreetä ja valkosta. Kaikkia näitä sekasin ja hieman eri sävyissä. Abstraktit taulut ja erinäiset koriste-esineet räväköittää hoitolaa vaan entisestään. Työntekijöillä ei todellakaan oo yhteneviä, hillittyjä vaatteita vaan punaset housut ja kirkkaan keltanen paita on ilmeisesti ihan okei. Asiakkaita ei moinen kuitenkaa tunnu häritsevän, koska niitä lappaa ovesta sisää tasaseen tahtiin. Makuasioita, ehkä.

Itse hoitoja tehään täällä ihan eri meiningillä ku Suomessa. Siinä missä suomalaiset lähtee kosmetologille hakemaa hemmottelua ja ylellisyyttä arjen keskellä ni täällä lähetään kosmetologille samaan tapaan ku lääkärille. Jos on ongelma, tullaan ja hoidatutetaan se, eikä mitään ylimäärästä. Pitkä, rentouttava hieronta on ainaki Irenan hoitolassa vieras käsite. Rentoutuminen käsitteenä ylipäänsä voidaan unohtaa. Kasvohoitoa tehdessä yks ihminen ei välttämättä tee koko hoitoa, vaan esim. mä saatan tehdä osan ja joku toinen tekee osan ja kolmas pyörii ympärillä muuten vaan. Asiakkaat käy hoitajien kaa välillä niinki kiivasta keskustelua että naamion levittäminen on ainaki mulla aikamoista taiteilua, ku asiakkaan pää saattaa heilahdella arvaamattomasti puolelta toiselle. Toisaalta, voihan olla että paikallisilla on eri käsitys rentoutumisesta ku suomalaisilla. Jospa hiljaa makaaminen koetaanki piinaavaks ja railakas jutustelu on se mikä rentouttaa?

Ja musiikki. Ei todellakaan mitään herkkää pianotilutusta, vaan paikallinen versio Nrj:stä soi taustalla hoidossa ku hoidossa. Tästä huolimatta ne asiakkaat joiden kanssa oon englanniks onnistunu pari sanaa vaihtamaan on kuulema erittäin tyytyväisiä saamaansa palveluun ja moni kävijöistä onki vakkareita. Tipinkää jättäminen ei oo täällä mitenkään tavatonta, vaan itekki oon useampana päivänä tienannu muutaman euron taskunpohjalle.

Kulttuurierot. Joihinki tottuu, joihinki ei. Itse alan vähitellen sopeutua. Ja onhan se niin et hoitoloissa on just niin paljon eroja ku on niiden omistajissaki.

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Saikkupäivän kuulumiset

 Mitä oiskaan ulkomaanmatka ilman sitä perinteistä ongelmaa vatsan ja syömisen kanssa? Maanantai ja tiistai oli hyvin hankalia päiviä ku meitsin vatsaan sattu ajoittain niin ettei liikkuminen oikein onnistunu. Vatsa toimi normaalisti mut kipu vaan jatku ja jatku ja syöminen pahens asiaa. Illalla fiilis helpotti sen verran että uskalsi lähteä vähän ulos tallailemaan ja haukkaamaan happea. Miralla puolestaan oikutteli jalka, joten tiistai oli molemmille sit ns. saikkupäivä.
 Liikuttiin bussilla jopa huimat kolme pysäkkiä paikalliselle euroshopille, jonka edessä nökötti kans pieni kappeli. Sainpahan muka hyvän syyn kaivaa kameran edes hetkeks pois laukusta. Onnistuttiin jopa molemmat näyttää siltä ettei tässä mistään vaivoista kärsitä!
 Euroshopkaan ei osottautunu ihan turhaks reissuks, sillä molemmille löyty jotain pientä mukaan. Ennen asunnolle paluuta käytii viel pikasesti paikallisessa Lidlissä hakemas Activiaa ja vähä tutumpia ruokatarvikkeita, joita mun vatsa varmaan osaa arvostaa. Löydettii kans maailman parasta kirsikkajätskii ikinä, johon en oo ainakaa vielä törmänny Suomen Lidleissä. Snif.

tiistai 24. syyskuuta 2013

Matkakohteena Škocjan

 Sunnuntaina matka kulki kohti yhtä Slovenian useista tippukiviluolista, Škocjania. Ensin junalla melkein 2h matka Divačaan ja sieltä ilmaisbussilla luolille. Tässä vaiheessa selvis kiva ylläri josta ei missään taas mitään mainintaa: takasin pitää kävellä, koska bussi lakkaa liikennöimästä klo 15.30 vaikka vika opastettu kierroski alko vasta klo 17. Infosta sitte koiteltiin kysellä mahdollisuutta paikallisbusseihin ja taksiin, mut kumpikaan ei kuulema ollu mahdollinen. Sanottiin vaan että viitotettu tie kyllä menee takasin asemalle, sitä vaan kävelemään. Ei auttanu valitus, evästä naamariin ja luolille.
Tippukiviluola oli näin kevyesti ilmastuna henkeäsalpaava näky. Ei sitä pysty sanoin kuvaamaan, se on pakko vaan nähdä. Ikävä juttu on se että kuvaaminen oli kielletty, eli jos mielii nähdä edes jotain niin googleen vaan. Alla oleva kuva on ainoo joka mulla on ja seki on nopeesti napattu ennen luolasta poistumista. Hahmottaakohan tostakaa nyt yhtään mitää?
 Meiän opastettava ryhmä oli niin iso, et luolassa kulu ihan älyttömästi aikaa ja tajuttiin ettei mitenkään ehitä aikasempaan junaan nyt, ku bussimatkakaan ei onnistunu. Jäätiin sit kiertelee pidempää reittiä takasin info-pisteelle.
 Ku vihdoin päästiin sille viitotetulle tielle jonka piti johtaa takas asemalle, oli vastassa kiva ylläri. Edessä oli tunnin taival alla olevassa kuvassa näkyvällä polulla ja "tienviitat" oli noita punasia palloja, joita löytyy yks kappale tossa kuvan vasemmassa laidassa, puunrunkoon painettuna. Ei paljo naurattanu.
 Päästiin juna-asemalle takasin seittemän maissa, hämärän jo laskiessa. Ja koska kyseessä on Slovenia, siihen aikaan ei oo enää sunnuntaina kaupat auki eikä kyllä mikää muukaan. Junan lähtöön oli viel tunti aikaa, joten koluttiin kylää ja onnistuttiin löytää yks avoin pizzeria. Onneks ruoka oli hyvää ja halpaa, lisäenergia todella oli tarpeen. Kommellukset ku ei loppunu viel tässäkää vaiheessa, vaan juna oli 25min myöhässä aikataulusta ja nukkumaan pääsin näin ollen vast klo 11 jälkeen illalla. Eikä se mitään, mut seuraavana aamuna oli herätys hieman ennen kuutta.
Tulipahan taas todistettua, ettei matkustellessa kaikki mee aina niin ku oli suunniteltu. Ja voihan sitä ajatella positiivisesti, että tässä sitä ollaan taas monta kokemusta rikkaampana.

Ps. Löysin uteliaita varten videon luolasta täältä.

Video from Bled

Hieman Miran kännykällä kuvattua videomatskua Bledistä. Laatu ei ehkä ole paras, mutta tunnelma välittyy.

maanantai 23. syyskuuta 2013

Bled

Viikonloppu oli niin täynnä toimintaa ettei aikaa jääny yhdellekkään postaukselle. Hengis kuitenki ollaa yhä ja ajattelinki esitellä teille meiän lauantaisen retkikohteen, Bledin. Tiedän et oon täällä blogissa hehkuttanu jo varmaa kyllästymiseen asti Sloveniaa jne. , mutta minkäs teet? Tää maa on vaa nii mielettömän kaunis ja muustakaan on nyt vähä vaikeeta postata ku täällä kerran ollaan.
 Meillä sattu käymää Miran kans hyvä tuuri sään suhteen. Aurinko paisto lähes koko ajan ja välillä oli niin lämmin et ilman pitkähihasta tarkeni loistavasti. Varsinki näiden rappujen kapuuminen ylös linnalle nosti hien pintaa.
 Lounastauko pidettii äärimmäisen tunnelmallises raflas järven rannal. Aurinko paisto, ruoka oli super hyvää, horisontissa siins vuorten huiput ja taustalla soi äärimmäisen kaunista viulu- ja pianomusiikkia, livenä tietenkin.
 Koska normaalissa elämässä asiat ei kuitenkaa mee ihan niin ku elokuvissa, ni ei menny nytkään (vaikka melkein ois voinu). Paikalla oli muitaki nälkäsii, mm. ampiaiset rakastu mun isoon lasilliseen coca-colaa ja varpuset oli röyhkeesti kytiksel safkan toivos. Alla kuva siitä mitä käy ku asiakas poistuu maksun jälkee ja jättää lautaselle jämät. Voitteko kuvitella et tarjoilijat ei edes korjannu noita astioita heti, vaa anto lintujen pomppii pitkin pöytiä? Turisteil toisaalt oli ainaki hauskaa- meiät mukaa lukien.
 Maisemien ihailun lomassa nautin jälkkäriks elämäni parhaan cappuccinon. Siis oikeasti, en oo ikinä juonu mitään niin hyvää!
 Tähän väliin pieni vinkki niille jotka suunnittelee matkaa Sloveniaan. Täällä informoidaan asioista tosi huonosti. Meiän esimerkiks piti mennä käymää järven keskellä sijaitsevaan kappeliin, vaan hups kun ei missään ollut aikatauluja, hintoja tai muutakaan informaatiota niin klo 6 huomattiin että lautat lakkas kulkemasta. Tätä ennen oltiin siis ainaki puol tuntia käytetty siihen että etittiin veneitä suunnasta, josta niitä ei löytyny. Tästäkin voimme ainakin osittain syyttää huonoa opastusta. Missään ei ihan oikeasti kerrota mitään ja täällä aikataulut on niin omituisia, ettei mitään kannata olettaa ennakkoon vaan kaikki pitää kaivaa itse jokasta informaation palasta myöten internetin ihmeellisestä maailmasta.
Loppujen lopuks päiväst jäi kuitenki molemmille hyvät fiilikset ja muistoks saatii jälleen kasa kuvia. Nyt on viikko Sloveniassa takana, kolme vielä edessä. Kuten paikallisil on tääl tapana sanoo: super!